Ajankohtaista
TakaisinLemmikit vuokrahuoneistossa
Karvaiset ystävät ovat tervetulleita useimpiin Ebban huoneistoihin kunhan säännöt seurataan.
Mikäli vuokrasopimuksessa ei ole nimenomaisesti kielletty lemmikkieläinten pitoa, katsotaan vuokranantajan näin sallineen vuokralaisen pitää vuokrahuoneistossa lemmikkejä. Ebballa on vuokrakohteita jossa olemme kieltäneet lemmikkien pitämisen koska vuokranantajana haluamme varata huoneiston jatkossa myös astmaatikkojen ja allergikkojen käyttöön. Näissä kohteissa kielto lukee vuokrasopimuksessa.
Yleensä yhteiselo lemmikkien kanssa sujuu hyvin ja naapuritkin voivat saada iloa hyvin käyttäytyvistä koirista ja kissoista.
Lemmikkien jätökset on korjattava pois taloyhtiön piha-alueella. Järjestyslain mukaan omistajan on huolehdittava siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa. Tämän tulkitaan tarkoittavan myös taloyhtiön piha-alueita.
Järjestyslain mukaan koirat tulee pitää taajamassa aina kytkettynä. Suljetulla piha-alueella riittää periaatteessa, että lemmikki on haltijansa valvonnassa ja hallinnassa. On kuitenkin parempi pitää eläimet aina kytkettynä myös suljetulla taloyhtiön yhteisellä pihalla. Tällöin ne eivät pääse lasten leikkipaikoille eivätkä pelota muita asukkaita.
Jos koira haukkuu tai ulvoo vain omistajan poissa ollessa, naapurisi ei välttämättä ole ollut edes tietoinen lemmikkinsä häiritsevästä haukkumisesta. Kannattaa ensimmäiseksi kertoa koiran omistajalle itselleen. Useimmiten ratkaisu löytyy kasvotusten neuvottelemalla.
Vuokralainen on vastuussa siitä että lemmikit eivät häiritse tai aiheuta harmia naapureille.
Vuokralainen korvaa kokonaisuudessaan kotieläinten aiheuttamat vauriot.