Ajankohtaista
TakaisinLehdistötiedote: Frisbeegolfrata rakennetaan Masken-tontille
Pietarsaaren kaupunki ja kaupungin kiinteistöosakeyhtiö Ebba rakentavat frisbeegolfkentän entisen Maskenin tontille.
Radalle tulee yhdeksän koria ja kenttä valmistuu elokuussa. Kaupunki omistaa tontin ja luovuttaa sen väliaikaisesti julkiseen käyttöön. Kiinteistöosakeyhtiö Ebba vastaa laitteista ja asennuksesta, joiden arvioidaan maksavan 10 000 euroa.
– Uusi asemakaava on tulossa muutaman vuoden kuluessa. On todennäköistä, että tontille tulee aivan uudentyylisiä uusia rakennuksia ja alueelle rakennetaan uusi katuverkosto. Tällä välin aluetta voidaan käyttää asukkaiden aktiviteettipuistona, sanoo kaupungingeodeetti Anders Blomqvist.
Fastighets Ab Ebba Kiinteistö Oy:llä ei ole enää kytkentää tonttiin, mutta toimitusjohtaja Åsa Björkmanin mukaan rata valmistetaan heti varusteiden ollessa valmiina – ja kun ruoho on kasvanut riittävästi. Asennuksen tekee Pietarsaaren puusepänverstas.
– Rata ei ole ammattilaisrata, mutta toivottavasti frisbeegolfkenttä houkuttelee asukkaita pelaamaan hauskoja pelejä ja kuntoilemaan. Myös penkkejä on sijoitettu alueelle, jotta heittojen välissä voi levätä, Björkman sanoo.
Lisätietoa:
Anders Blomqvist, kaupungingeodeetti, 044 785 1233, anders.blomqvist@pietarsaari.fi
Åsa Björkman, Ebba Kiinteistö Oy:n toimitusjohtaja, 044 776 6225, asa.bjorkman@ebbafastigheter.fi